Kuulin niin mielenkiintoisesta paikasta, että oli pakko lähteä katsastamaan ja sen takia "herätän" tämänkin uinuvan blogin hereille! Kyse on siis Pitkänkosken paperitehtaasta ja puuhiomosta, joka perustettiin Sippolan Ruotilan kylään vuonna 1916. Paperitehdas meni kuitenkin konkkaan toimittuaan pari vuotta. Puuhiomo jatkoi uuden omistajan turvin vuosina 1926-32. Se tuhoutui tulipalossa.
Näitä jäljelle jääneitä raunioita lähdin katsomaan ja hei, etsimään....
Minulla oli osoite ja löysin hyvin paikan, siis sen tien, missä paikan piti olla, mutta siinä kaikki. Sinne ei ole minkäänlaista opastusta (no, eipä tietenkään) ja ajoin Pitkäkoskentietä jo niin moneen kertaan, että alkoi hävettää. Kokeilin jopa navigaattoria - virhe, sillä se jos mikä ajeluttaa ihan minne sattuu. Kun olin jo ihan valmis heittämään pyyhkeen kehään, pysäytin auton ja etin luurista vinkkejä. Olen ennenkin saanut parhaat tiedot geokätköilijöiltä ja blogisteilta - niin tälläkin kertaa. Vinkki löytyi täältä:
Päivä alkoi kuitenkin tutustumisella vanhan paperitehtaan raunioihin. Jätimme auton Pitkäkoskentien varteen heti sillan jälkeen oikealle (Pitkäkoskentie 65, Ruotila voisi olla hieman suuntaa-antava osoite) ja jatkoimme jalan joen vartta kuljettelevaa polkua pitkin.
Jätin auton parkkiin ja löysin polun ja sukelsin viidakkoon. Välillä tuntui, että olisi pitänyt olla vesuri mukana, kun suunnistin sankan kasvillisuuden seassa.
Kuvat ovat niistä helpommista paikoista, sillä ei tullut mieleenkään kuvata kohtia, joiden läpi halusin nopeasti ja hämähäkin seittejä naamaltani keräillen ja miettien, kuinka monta metsän pikkueläintä on jo hiuksissani. No, matka ei ole pitkä ja sitten yht'äkkiä henkeni salpautui...
Siellä, keskellä metsää, missä kuului kaiken aikaa pikkukosken kohina, nousi rakennus vastaan. Tai ei rakennus vaan sen jäänteet. Olin mykistynyt. Olo oli samaan aikaan kauhistunut ja ihastunut.
Täällä, joskus aikoja sitten oli toimintaa ja nyt ei mitään. Linnut lauloivat, perhoset yms. muut hyönteiset pörräsivät. Kasvillisuutta piisasi.
Jatkoin matkaa vielä sen verran, että pääsin katsomaan sen koskenkin. Istuin siellä kivellä ja vain katselin.
Kannatti käydä, oli se paikka niin etsimisen arvoinen. Annan kuitenkin vinkin, että kunnolliset kengät jalkaan ja ei ole huonojalkasten paikka.
