sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Pitkäkosken paperitehdas

 Kuulin niin mielenkiintoisesta paikasta, että oli pakko lähteä katsastamaan ja sen takia "herätän" tämänkin uinuvan blogin hereille! Kyse on siis Pitkänkosken paperitehtaasta ja puuhiomosta, joka perustettiin Sippolan Ruotilan kylään vuonna 1916. Paperitehdas meni kuitenkin konkkaan toimittuaan pari vuotta. Puuhiomo jatkoi uuden omistajan turvin vuosina 1926-32. Se tuhoutui tulipalossa. 
Näitä jäljelle jääneitä raunioita lähdin katsomaan ja hei, etsimään....

Minulla oli osoite ja löysin hyvin paikan, siis sen tien, missä paikan piti olla, mutta siinä kaikki. Sinne ei ole minkäänlaista opastusta (no, eipä tietenkään) ja ajoin Pitkäkoskentietä jo niin moneen kertaan, että alkoi hävettää. Kokeilin jopa navigaattoria - virhe, sillä se jos mikä ajeluttaa ihan minne sattuu. Kun olin jo ihan valmis heittämään pyyhkeen kehään, pysäytin auton ja etin luurista vinkkejä. Olen ennenkin saanut parhaat tiedot geokätköilijöiltä ja blogisteilta - niin tälläkin kertaa. Vinkki löytyi täältä:

Päivä alkoi kuitenkin tutustumisella vanhan paperitehtaan raunioihin. Jätimme auton Pitkäkoskentien varteen heti sillan jälkeen oikealle (Pitkäkoskentie 65, Ruotila voisi olla hieman suuntaa-antava osoite) ja jatkoimme jalan joen vartta kuljettelevaa polkua pitkin.

Jätin auton parkkiin ja löysin polun ja sukelsin viidakkoon. Välillä tuntui, että olisi pitänyt olla vesuri mukana, kun suunnistin sankan kasvillisuuden seassa.

Kuvat ovat niistä helpommista paikoista, sillä ei tullut mieleenkään kuvata kohtia, joiden läpi halusin nopeasti ja hämähäkin seittejä naamaltani keräillen ja miettien, kuinka monta metsän pikkueläintä on jo hiuksissani. No, matka ei ole pitkä ja sitten yht'äkkiä henkeni salpautui...

Siellä, keskellä metsää, missä kuului kaiken aikaa pikkukosken kohina, nousi rakennus vastaan. Tai ei rakennus vaan sen jäänteet. Olin mykistynyt. Olo oli samaan aikaan kauhistunut ja ihastunut. 

Täällä, joskus aikoja sitten oli toimintaa ja nyt ei mitään. Linnut lauloivat, perhoset yms. muut hyönteiset pörräsivät. Kasvillisuutta piisasi.

Jatkoin matkaa vielä sen verran, että pääsin katsomaan sen koskenkin. Istuin siellä kivellä ja vain katselin.

Kannatti käydä, oli se paikka niin etsimisen arvoinen. Annan kuitenkin vinkin, että kunnolliset kengät jalkaan ja ei ole huonojalkasten paikka. 

torstai 24. toukokuuta 2018

Puolakantien vanhat talot

Noniin, nyt ne on sitten purettu! Puolakantien vanhat VR:n parakit!


Oli ihan pakko käydä vielä paikan päällä.


Kaikki on maan tasalla.


Silti, vaikka olikin haikeutta ilmassa, niin ilahduin siitä, että puut olivat pystyssä!


Olin huomaavinani erään männyn oksalla jopa pesän 

Kappale elämää on haudattu!

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kulmakatu

Kävelin tänään pyhäpaivän ratoksi kadulla, missä lapsena asuin (olin silloin 3v.).


Taas oli yksi talo kadonnut!!! Se oli sellainen pieni ja soma, vihreä. Ei ole enää. Takana oleva talo näkyy nyt paremmin. Sen talon paikalla minä olen asunut ja silloin siinä oli tälläinen talo:


Mie olen portailla mekko päällä!


Nyt tallella lapsuuteni ajoista ovat vielä vasemman puoleiset talot. Oikean puolinen on uusi ja sen paikalla oli talo, missä vanhempani asuivat jonkin aikaa.


Tässä talossa oli kauppa, mistä minä hain hinkillä irtomaitoa!

Niin, nyt se on Kulmakatu, mutta minun lapsuudessani se oli Käyrälammenkuja.
Aika kuluu, niin minäkin!

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Käpylän puisto



Kun mie olin pieni, tämä puisto oli sellainen iso hiekkakenttä. Siellä kävin leikkimässä. Nyt se on ihan erilainen, eikä siellä ollut ketään. Silti, kiva fiilis!

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Mylsänportti

Myllykosken vanha Kesoil on herännyt eloon!!! 17.6 siinä avattiin Mylsänportti!


Kävimme tutustumassa paikkaan ja kyllä se siitä käynnistyy. Porukkaa oli ja uskoisin, että se paikka kiinnostaa, joten ei kun käymään vaan!


Aukioloajatkin hivelevät, kun on joka päivä klo 24 asti, paitsi sunnuntaina klo 23!

Mylsänportti

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Vahtikatu eestä ja takaa!

 On se soma, vielä kun ei oo joka taloa "uusittu"!

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

"Yksisilmäisiä" taloja

Minua on aina kummastuttanut talot, joissa on vain yksi ikkuna sivulla ja sekin toisessa reunassa?